Tietoa blogista

Mikä tämä blogi on?
Tämä blogi on luotu keräilynukkejani varten, joita olen kerännyt jo vuodesta 2010 asti eli melkeen 9 vuotta - tämä blogi on ollut kuitenkin pystyssä vain 6 vuotta. Täältä blogista löytyy myös satunnaisia kuvia figuureistani, joita tulee kerättyä nukkejeni ohella.

Innostus nukkeharrastukseen lähti pikkuhiljaa. Ensimmäistä kertaa Pullip-nukkeihin törmäsin netissä 2009, kun hain Google kuvahausta "Hello Kitty/Sanrio doll" -hakusanalla kuvia ja näin Pullip Hello Kittystä kuvan. Rakastuin siihen nukkeen heti, koska siihen aikaan olin Hello Kitty fanaatikko muutenkin, joten se että hänestä on tehty noin kaunis nukke innosti kovasti. Kyselin myöhemmin eräällä foorumilla, että mistä näitä nukkeja voisi saada ja minulle vain kerrottiin, ettei näitä nukkeja enää saisi mistään. Nyt myöhemmin ajateltuna tuntuu, että tässä tapauksessa kertoja ei halunnut, että alottaisin tämän harrastuksen myös.

Koska olen luonteeltani sinnikäs ja jos todella jotain haluan minä myös "taistelen", että saan sen. Myöhemmin seuraavana vuonna mieleeni muistui uudelleen Pullip-nuket ja päätin ottaa asiasta uudestaan selvää. Googlettelin aika paljon, mutta en ollut siltikään varma, että mistä niitä kannattaisi lähteä tilaamaan. Valittelin foorumilla taas, että haluaisin kovasti tälläisen nuken. Myöhemmin mulle tuli yksityisviestiä henkilöltä, joka kertoi minulle Pullip-nukeista ja kertoi mistä niitä saisi. Innostuin ja jo muutaman viikon kuluttua minulle tilattiin ensimmäinen nukke. Omistan tämän nuken edelleen ja se on yhä minulle yksiä rakkaimpia nukkejani.

Jos sinulla on jotain kysyttävää minusta tai nukeistani suosittelen, että katsot UKK:ni ennen kuin kysyt. Alla kerron vähän lisää mitä nämä nuket ja figuurit on joita keräilen. Kamera, jota käytän kuvatessa on Canon EOS 500D. Kaikki kuvat tässä blogissa on minun ottamiani (ellei toisin ole mainittu) ja niiden kopiointi tai edelleen jakaminen ei ole sallittua.

Mitä Pullipit ovat?
Pullipit on 30cm kokoisia Grooven valmistamia aasialaisia muoti/keräilynukkeja, joiden suositusikäraja on 14. Hintaluokka näillä nukeilla on noin 100eurosta harvinaisiin 1000euron nukkeihin. Pullip-perheeseen kuuluu mm. Dalit, Byulit, Isulit, Taeyangit, Namut, Yeolumet sekä pienemmät versiot Pullipeista ja Daleista jotka ovat noin 10cm pitkiä. Näille nukeille voi vaihtaa peruukin, silmät, ripset ja vaatteet. Nukkeja voi myös meikata eli customoida uudestaan. Pullippien silmämekanismin ansiosta niiden silmät menevät kiinni ja liikkuvat vasemmalle ja oikealle.

Mitä BJD:t ovat?
BJD:t (Ball-Jointed Doll) eli pallonivelnuket ovat valmistettu yleensä hartsista. BJD-nukkejen koko vaihtelee pienistä 10cm nukeista, isoihin jopa 70cm kokoisiin nukkeihin ja siitäkin isoimpiin nukkeihin. BJD:t ovat hintaluokaltaan 100-2000 euroa, MSD kokoinen eli noin 40cm kokoinen nukke maksaa keskimäärin 250-300 euroa, SD-kokoinen eli 60cm nukke maksaa keskimäärin taas 300-500euroa tai jopa enemmän. Näille nukeille voi vaihtaa silmät, hiukset, ripset ja vaatteet, myös uudelleen meikkaaminenkin on mahdollista. BJD:n silmät eivät liiku Pullippien tavalla, mutta useimmille BJD-nukeille on saatavilla päitä, joissa nukella on silmät kiinni tai BJD:n silmiä voi siirtää eri puolille, mutta sitä varten ei ole erillistä mekanismia.

Mitä Azonet ovat?
Azonet ovat aasialaisia keräily- ja muotinukkeja. Azone nuket ovat animehahmojen tyylisiä/näköisiä nukkeja, joilla on Pure neemo vartalo, joka on hieman obitsun tyylinen. Tavallisille Azoneille on maalattu silmät kasvoihin sekä peruukki on rootattu päähän, joten niitä ei voi vaihtaa. Azone on kuitenkin luonut nykyään Iris Collection -linjaisia Azone nukkeja, joille on mahdollista vaihtaa silmät (ja hiukset), nämä nuket ovat tosin isompia kuin normaalit pienet Azone Pure neemo nuket. Azoneita on monia erikokoiksia, esim 21cm, 23cm, 25cm, 26cm. On olemassa myös Picco neemo -linjan Azoneita, jotka ovat pienempiä kuin Pure neemot sekä isompia Azoneita (Iris collection, Happiness Clover jne.) jotka ovat 50 ja 60cm kokoisia. Kuvassa olevalle Azonelle ei ole tarkoitus vaihtaa kuin vaatteita, mutta jotkut meikkaavat näitäkin uudestaan ja hankkivat erilaisia hiuksia.

Mitä Kikipop! -nuket ovat?
Kikipop!'it ovat 23cm kokoisia aasialaisia keräily- ja muotinukkeja. Kikipop! -nukkeja valmistaa Azone International, mutta niiden alkuperäinen pohja ja luoja on ollut Kinoko Juice. Hartsiset Kinoko Juice (Mushroom Juice) -nuket ovat todella harvinaisia ja ainoastaan Japanissa myytyjä nukkeja. Hinta luokaltaan Kinoko Juice -nuket ovat 90000 jeniä eli noin 700 euroa. Nykyään jälkimarkkinoilla ne voivat olla jopa 1500 euron luokkaa. Azone Internationalin ja Kinoko Juicen yhteistyön ansiosta Kinoko Juice -nukkejen fanit voivat saada nyt oman Kikipop! -nuken asuit missä päin maailmaa tahansa. Azone Internationalin Kikipop! -nuket eivät ole hartsisia vaan muovia, mutta vaikka materiaali onkin eri kuin Kinoko Juice nukeilla, niin Kikipopit! ovat silti yhtä söpöjä. Kikipop! -nukeille voi vaihtaa vaatteet, peruukin ja silmät sekä ne voi myös meikata uudestaan. Kikipop! -nuket ovat hinta luokaltaan noin 200-300 euroa.

Mitä Monster High -nuket ovat?
MH- eli Monster High -nuket ovat yhdysvaltalaisen Mattelin vuonna 2010 julkaisema muotinukkesarja. Pituudet näillä nukeilla vaihtelevat 25cm kokoisista noin 40cm kokoisiin nukkeihin. MH-nuket ovat saaneet inspiraationsa hirviö- ja kauhuelokuvista sekä erilaisista taruolennoista, mikä erottaa nämä nuket muista tavallisista markettinukeista. Tunnetuimpia hahmo esimerkkejä ovat muun muassa: Frankie Stein eli Frankensteinin hirviön tytär, Draculaura eli Draculan tytär, Clawdeen Wolf eli ihmissusien tytär ja Lagoona Blue eli merihirviön tytär. Kaikki nämä nuket omaavat siis tietynlaisen tyylin erilaisilla ihonväreillä, vaatteilla ja hiuksilla. Näitä nukkeja myydään tavallisissa kaupoissa leluina, joten nämä nuket eivät periaatteessa ole tavallisia keräilynukkeja, mutta minulla sekä monilla muilla nukkeharrastajilla nämä nuket ovat vain keräily käytössä vitriinissä. Jotkut MH-nukkekeräilijöistä stailaavat tai meikkaavat näitä nukkeja uudestaan, jotkut taas pitävät nuket sellaisenaan. Nämäkin nuket ovat muuntautumiskykyisiä.
Ps. Ylläpidän Monster High & Ever After High Suomi Facebook-ryhmää, johon kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita! Ryhmä löytyy täältä: https://www.facebook.com/groups/1148671255169196/

Mitä Nendoroid -figuurit ovat?
Nendoroid (ねんどろいど nendoroido) -figuurit ovat noin 10cm kokoisia Good Smile Companyn valmistamia muovisia figuureja. Nendoroid figuurit ovat yleensä animeista, mangoista tai peleistä tehtyjä hahmoja. Nämä figuurit ovat ulkonäöltään isopäisiä, pienellä vartalolla. Tämä ulkonäkö on luotu siksi, että figuurit saataisiin näyttämään söpöiltä. Näiden figuurien kasvot ja muut vartalon osat ovat vaihdettavia, jotta näille figuureille voi saada erilaisia ilmeitä ja eleitä. Nendoroid figuurit maksavat keskimäärin 20-50euroa. Nendoroid sarjaan kuuluu myös muitakin tuotteita, kuten esim Nendoroid Petite -figuureja sekä oheistuotteita kuten pehmoleluja.

Mitä Nendoroid Petite -figuurit ovat?
Nendoroid Petite (ねんどろいどぷち) -figuurit ovat lähellä normaaleja Nendoroid figuureita, mutta ne ovat pienempiä, noin 6,5cm kokoisia. Näitä figuureita myydään yleensä "mystery boxeissa", joissa on mm. jonkun tietyn sarjan hahmoja sekaisin. Nendoroid Petite hahmoille ei tule mukaan eri kasvoja tai päitä, mutta niitä voi kuitenkin vaihtaa, esim. muiden hahmojen kanssa keskenään. Nendoroid petite -figuurit maksavat keskimäärin 5-15euroa.

Mitä FigFix -figuurit ovat?
Figfix -figuurit ovat saman kokoisia kuin Figma -figuurit (noin 12cm) ja ne ovat Good Smile Companyn (Max Factory) valmistamia muovisia figuureja. Nämä figuurit on "fixattu" eli ns. korjattu tietyn hahmon tunnettuun poseeraus asentoon, jotta se kuvastaisi itse hahmoa paremmin. Figfix -figuurien keho ei liiku, mutta näiden figuurien päässä on samanlainen nivellytys kuin Figma -figuureilla eli näiden figuurien pää on liikutettavissa. Joiltakin FigFix -figuureilta saattaa lähteä myös pieniä osia irti esim. hiusponnari. Nämä figuurit ovat hintaluokaltaan Figma -figuureihin verrattuna kohtuullisempia, ne ovat siis hintaluokaltaan 25-50e.

Mitä Funko Pop! -figuurit ovat?
Funko Pop! -figuurit ovat amerikkalaisen Funko nimisen firman luomia figuureja. Funko valmistaa lisensoituja pop-kulttuuri aiheisia leluja. Funko tuottaa pehmoleluja, bobbleheadseja ja action figuureja sekä satunnaisia elektroniikka tuotteita kuten lamppuja ja kuulokkeita. Funko Pop! -figuurit ovat noin 10-15cm kokoisia muovisia figuureja. Funko Pop! figuurit ovat saaneet inspiraationsa japanilaisesta Chibi "tyylistä" mikä tarkoittaa "lyhyttä ja söpöä". Funko Pop! figuurit tunnistaa isoista päistä ja pienestä vartalosta sekä isoista silmistä. Nämä figuurit maksavat keskimäärin 5-15euroon (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta).

Mitä Re-mentit ovat?
Re-mentit ovat japanilaisen RE-MENT Co., Ltd. (株式会社リーメント Kabushikigaisha-Riiment) valmistamia pieniä erittäin yksityiskohtaisia muovisia ruokia, makeisia ja muita vastaavia leluja, esim. huonekaluja. Re-ment nimi on peräisin fraasista "reform the entertainment", joka viittaa heidän haaveeseen uudistaa lelumarkkinoita. Re-ment on tehnyt yhteistyötä paljon monien tunnettujen merkkien kanssa, kuten esim: Hello Kitty (Sanrio), Rilakkuma (San-x), Mickey Mouse (Disney) sekä monia muita. Yksi pieni re-ment paketti joka sisältää ruokaa/herkkuja/pieniä huonekaluja maksaa noin 5-10e, kokonainen 6 kpl setti maksaa taas 20-35e. Huonekalujen hinnat vaihtelevat.

Kuka Siniirr?
Moi olen Siniirr, minua voi kutsua Siniksi. Oon 24-vuotias, Kokkolasta kotoisin, mutta asun nykyään Joensuussa rakkaan poikaystäväni Nikon kanssa. Opiskelen tällä hetkellä Video- ja radiotuotanto alalla. Harrastuksiini kuuluu nukkejen keräily, valokuvaus, vlogaaminen, piirtäminen, viulunsoitto ja pelailu. Musiikkimakuni on laaja, mutta mainittakoon Pariisin Kevät, Pendulum, Madeon, Coldplay, Ed Sheeran ja Satellite Stories. Olen erittäin kiinnostunut psykologisista ja taiteellisista asioista, myös kaikki söpö kiinnostaa paljon. Suurinosa ajastani kuluu kuitenkin videopelien parissa (nukkejen lisäksi). Alhaalta löydät linkit paikoista joissa pyörin. :)

Ota yhteyttä? Seuraa minua?
-Instagram Direct message: @Siniirr @Siniirrdolls @Siniirrphotography
-Sähköposti: siniirrdolls@outlook.com
-Kik tili: Siniirrdolls
-Tai jossain näissä alapuolella olevissa paikoissa kommentoimalla/YV:llä! :)

Ask.fm
https://ask.fm/Siniirr

DeviantArt
http://siniirr.deviantart.com/

Flickr
https://www.flickr.com/people/siniirr/

Imgur
https://imgur.com/user/Siniirr

IRC-Galleria
https://irc-galleria.net/user/Siniirr

Instagram
https://www.instagram.com/siniirr/

Nukke Instagram
https://www.instagram.com/siniirrdolls/

Valokuvaus instagram
https://www.instagram.com/siniirrphotography/

 Kik
Siniirrdolls


  Monster High & Ever After High Suomi Facebook-ryhmä, jossa olen ylläpitäjänä
https://www.facebook.com/groups/1148671255169196/


Photobucket
http://s1225.photobucket.com/user/Kittyysiviis/profile

Pinterest
https://fi.pinterest.com/siniirr/

Snapchat
Siniirrr

Sarahah
https://siniirr.sarahah.com/

Soundcloud
https://soundcloud.com/siniirr

Tellonym
https://tellonym.me/Siniirr

Tinychat
http://tinychat.com/siniirr

Tumblr random
http://siniirr.tumblr.com/

Tumblr valokuvaus & nukkekuvat
http://siniirrphotography.tumblr.com/

Twitch
https://www.twitch.tv/siniirr/profile

Twitter
https://twitter.com/Siniirr

WeHeartIt
https://weheartit.com/Siniirr

 Foorumit joissa olen
Pullip Suomi: Siniirr (Ennen Kitty)
Hartsilapset: Siniirr
Blythe Kingdom: Siniirr
The Dal House: Siniirr
Den of Angels: Siniirr

9 kommenttia:

  1. Aluks mietein et mitäääää jollain tyypillä on samanlainen nukke ku sillä vlogaajalla:D joo katoin ekan vidisi tänään. Mä oon vasta 9 v mut haluisin Pullipin tai isulin tai dalin. Ymmärrän et ne ei ole leluja. Minun serkulla on pullip ja parilla kaverillani.

    VastaaPoista
  2. Mäkin soitan viulua, ja tykkään valokuvata juttuja, ja piirtää ja pelata, lauta pelejä ja tietokone pelejä ja kännykkä pelejä jne. Mutta mulla ei ole nukkeja...mutta ois kiva keräillä niitä :D

    VastaaPoista
  3. Moi! Katsoin videosi, joss vaihdoit pullipilla obitsun ja sitä kautta tänne blogiisi päädyin. Minäkin soitan muuten viulua! Tai oikeastaan alttoviulua. 17. päivä tätä kuuta minulla on pyrinnät konservatoriolle, jännittää!
    Haluaisin pullipin, mutta en ole vielä ottanut asiaa puheeksi vanhempieni kanssa. Ne ovat kuitenkin niin kalliita (+ kamera), joten enpä oikein usko saavani sellaista. Ainakaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. :) Jos oikein kovasti haluat Pullipin, niin suosittelen, että säästät omia rahoja vähän ja ehdotat, että ostat itse sen nuken puoliksi tai kokonaan. Niin sain ainakin itse suostuteltua äidin ja isän ostamaan mulle nuken kun olin 14. :)

      Poista
  4. Mahdatkohan sekoittaa Dollfie dreamit Azoneihin? ^_^; Mietin että onko minulta mennyt jotain ohi kun en ole nähnyt, saati löytänyt kuvia azoneista joiden silmät voi vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla. :D En oo pitkään aikaan tuota tekstiä lukenut minkä oon kirjoittanut joten en edes muistanut että siinä tuollainen kohta on.

      Poista
  5. Hei Siniirr! Haluaisin kysyä onko Pullipworld luotettava kauppa tai oletko ikinä tilannut sieltä mitään? Vastauksesta olisi apua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) En tiedä yhtään.. En itse ole koskaan sieltä tilannut, kyseinen firma ei ole myöskään Grooven rekisteröidyissä firmoissa, joten kannattaa olla varuillaan sieltä tilatessa, saattaa olla ettet ikinä saa mitään. :(

      Poista

Kiitos kaikista kommenteista! :) Kun kommentoit olisi kiva kuulla, jos haluaisit nähdä jostain tietystä nukesta kuvia. Jos keksit myös jotain parannettavaa kuvissani/teoksissani kerro ihmeessä. Rakentava palaute on aina tervetullutta!

Ennenkuin kysyt jotain luethan UKK alueen, jos olen jo aiemmin vastannut kysymykseesi: https://sininnukkeblogg.blogspot.fi/p/ukk.html